
Jo kymmenen vuoden ajan tuoreen leivän ystävät ovat herkutelleet ainutlaatuisilla Primulan Artesaani-leivillä, joiden omintakeinen maku syntyy puhtaasta lähdevedestä ja vehnästä, aidosta merisuolasta sekä laadukkaasta oliiviöljystä.
Primulan Artesaani-leivän salaisuus on nimensä mukaisesti käsityötaidossa. Jokainen syntynyt leipä on näyte leipuriemme hitaasti hyvää tekevästä ammattitaidosta.
Ensin tehdään taikinajuuri. Jyvien, siementen ja rouheiden annetaan pehmetä rauhassa lähdevedessä. Taikinaa sekoitetaan huolella, jotta sitko muodostuu. Pitkän patalevon aikana muodostuvat aromit sekä Primulan Artesaani-leivälle ominainen, huokoinen rakenne. Apuaineita tai lisäaineita ei tarvita. Taikina leivotaan erityisen varovasti, jotta levossa syntyneet aromikolot säilyvät ehjinä. Leivät saavat nousta rauhassa huoneenlämmössä. Lopuksi pitkä paistoaika kruunaa leivät paksulla, rapealla ja aromikkaalla kuorella. Uunin suojissa syntyy myös kosteuden pitkään säilyttävä, murenematon sisus.
Näin syntyvät Primulan Artesaani-leivät, hitaammin, kiirehtimättä – niin kuin hyvällä tapana on.
