Laskennan taustalla on Primulan tavoite siirtyä kohti hiilivapaata, ympäristöystävällistä tuotantoa. Tavoite on asetettu tietoisesti korkealle. Energiatekniikan kehittyessä ja ilmastoasioiden muuttuessa yhä tärkeämmiksi, tavoite ei kuitenkaan ole mahdoton. Valtiovallan tavoitteet vuodelle 2050 johtavat selvästi nykytasoa alemmalle tasolle.
Primulassa on laskettu vuoden 2008 kokonaisjalanjälki. Sen perusteella on arvioitu kuluvan vuoden jalanjälki, joka on 3027, 07 tn. Tästä 73 % tulee tuotantolaitoksista, 16 % kuljetuksista, 8 % työ- ja liikematkoista sekä 3 % myymäläleipomoista. Arvio koskee rakennusten ja prosessien energiankulutusta sekä kuljetusten ja matkustuksen vaatimaa energiaa.
Arvio perustuu GRI:n (Global Reporting Initiative) GHG-päästöjen raportointikäytäntöön, jossa rajaus tehdään perustuen suoriin (toiminnassa käytetyt polttoaineet) ja epäsuoriin (toiminnassa käytetty energia) päästöihin. Primulassa kompensoidaan vain omaa tekemistä, mutta tavoitteena on löytää jatkossa sellaisia kumppaneita, jotka vaikuttavat omalta osaltaan koko arvoketjun hiilineutraalisuuteen.
Hiilijalanjäljen laskennan suoritti Pöyry, jota pidetään yhtenä luotettavimpana jalanjäljen laskijoina Suomessa.
Primula on kompensoinut WWF:n suosittelemaan Gold Standard -hankkeeseen, joka on Turkissa sijaitseva Mare-tuulivoimalapuisto. Päästäkseen korkeimpaan WWF:n hyväksymään Gold Standardiin, hankkeessa on oltava myös sosiaalinen aspekti. Tästä johtuen kotimaiset metsitys- tai EU-alueen vastaavat hankkeet eivät välttämättä saa tätä statusta.
Primula on ostanut vapaaehtoisilta päästömarkkinoilta 4000 hiilieqvivalenttia päästöoikeuksia. Tämän vuoden lopullisen kulutuksen selvittyä ensi vuodelle jää arviolta n. 1000 hiilieqvivalenttia säästöön tulevalle vuodelle. Päästöoikeudet on ostettu ainoalta kotimaiselta palveluntarjoajalta, Nordic Offset Oy:ltä.
Hiilidioksidiekvivalentti (CO2 eqv) on verrannaisyksikkö, joka suhteutuu yhteen tonniin hiilidioksidia (tCO2). Mikäli päästövähenemä on syntynyt jostakin muusta kasvihuonekaasusta kuin hiilidioksidista, se on suhteutettu hiilidioksidiekvivalenttiin. Esimerkiksi 1 tonni metaania CH4, joka on yleinen esimerkiksi maataloudesta ja kaatopaikoilta vapautuva kasvihuonekaasu vastaa hiilidioksiekvivalenteissa 21 tonnia hiilidioksia. Metaanin vaikutus kasvihuonekaasuilmiöön on siis 21-kertainen verrattuna hiilidioksiidiin.
Gold Standard on WWF:n aloitteesta luotu vapaaehtoisen päästökaupan verifiointistandardi, jota hallinnoi Gold Standard Foundation, kotipaikkanaan Sveitsin Basel. Gold Standard on puolueeton non-profit organisaatio, jonka tehtävänä on valvoa, kehittää ja verifioida vapaaehtoisen päästökauppan projekteja ja myyntitapoja. Alan tiukimpien kriteerien mukaisesti toimiva Gold Standard takaa, että projekteissa syntynyt päästövähenemä on tuotettu Gold Standard -sertifikaatin normien mukaisesti, prosessia on valvottu asianmukaisesti ja puolueettomat asiantuntijat ovat todentaneet hankkeen hiilidioksiditaselaskelmat. Gold Standardin mukaisesti hyväksytyt päästövähenemät syntyvät energiatehokkuus- ja uusiutuvan energian hankkeista. Gold Standard -sertifioiduissa projekteissa otetaan huomioon myös projektien sosiaalinen vaikuttavuus paikallisessa ympäristössä.
Lisätietoa Nordic Offset Oy
Lisätietoa Gold Standard Foundation
Vastuullinen liiketoiminta yksi Primulan arvoista. Se näkyy myös vastuunottona ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin. Hiilijalanjäljen pienentäminen on pitkäjänteistä työtä. Sen lisäksi Primulassa tehdään konkreettisia tekoja energiasäästöjen saavuttamiseksi ja oman toiminnan hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Jäljelle jäävä hiilijalanjälki kompensoidaan tästä eteenpäin.
Uusi tuotanto- ja logistiikkakeskus, Primulan Herkkupaja, valmistuu Järvenpäähän syksyllä 2010. Herkkupajassa konkretisoituu Primulan arvojen mukainen kestävän kehityksen liiketoimintamalli. Herkkupajan rakentamisessa hyödynnetään viimeisintä tuotantoteknologiaa lämmön talteenottojärjestelmissä, biojätteen energiakäytössä ja kierrätysjärjestelmissä. Lisäksi Herkkupajaan rakennetaan WWF:n Green Office -periaatteen mukaiset toimistotilat. Valmistuttuaan Herkkupaja on myös Suomen ensimmäinen LEED-sertifioitu tuotanto- ja logistiikkakeskus. Primulan hiilijalanjälki tuotettua tuotetta kohden tulee olemaan entistäkin pienempi.
Myös Primulan autopolitiikka uudistuu, ja työsuhdeautot valitaan Co2-päästöjen mukaan.
Henkilökuntaa kannustetaan valitsemaan mahdollisimman vähäpäästöinen työsuhdeauto. Primulassa järjestään myös taloudellisen ajotavan kursseja, joka on nopein tapa vaikuttaa autoilun päästöihin. Lisäksi Primulassa suositaan kimppakyytejä, aina kun se vain on mahdollista.
Primulan uusien delituotteiden pakkaukset ovat täysin biohajoavia. Pakkausten kartonki on kotimaista alkuperää, ja niiden läpinäkyvä kalvo on maissitärkkelyspohjainen. Valmisruokapakkauksissa mukana olevat tarrat, haarukat ja salaattikastikekulhot ovat nekin biohajoavia. Pakkausmateriaalitoimittaja lupaa materiaaleille 16 viikon maatumisajan, haarukoissa maatumisaika on hieman pidempi, noin 20 viikkoa. Jatkossa myös Primulan leipätuotteiden pakkaukset muuttuvat biohajoaviksi.
WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu. Sen avulla työpaikat voivat vähentää ympäristökuormitustaan, saavuttaa säästöjä ja hidastaa ilmastonmuutosta.Green Office on käytännönläheinen ympäristöohjelma, jonka tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja toimiston ekologisen jalanjäljen pienentäminen.
Lisätietoa WWF Green Office
LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on pohjoisamerikkalaista alkuperää oleva rakennusten suunnittelun, rakentamisen, käytön ja ylläpidon benchmark-menettely. LEED on mm. kiinteistönomistajien ja käyttäjien työkalu välittömään ja mitattavissa olevaan rakennuksen toiminnan tehostamiseen. LEED-sertifiointi perustuu riippumattoman, kolmannen osapuolen tekemään arviointiin rakennuksen tai rakennushankkeen ympäristötehokkuudesta, terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Saadakseen sertifioinnin rakennuksen on tullut täyttää säädetyt vähimmäisvaatimukset.
Lisätietoa Pöyry